Tänään, kirjoituspäivänä 25.5, Theo täyttää 2 vuotta! Monesti koiraa pidetään vielä pentuna ensimmäisten vuosien ajan, mutta kahden vuoden iässä sen odotetaan stereotypian mukaan siirtyvän aikuisuuteen, rauhoittuvan ja asettuvan osaksi seesteistä arkea. Mutta onko tämä aina totta? Milloin koira rauhoittuu, vai rauhoittuuko koskaan täysin? Näitä kysymyksiä pohdin tässä kirjoituksessa.
Aktiivinen rotu
Villakoirat ovat lähtökohtaisesti vilkkaita ja aktiivisia koiria, jotka nauttivat kaikenlaisesta puuhailusta ja leikkimisestä. Oman kokemukseni perusteella villakoirat ovat seurakoiraroduista aktiivisimpia, ja niistä saa erinomaisen kaverin esimerkiksi erilaisiin harrastuksiin. Aktiivisuutensa myötä niille voi toisaalta kehittyä myös erilaisia ongelmia, mikäli ne eivät saa tarpeeksi liikuntaa ja aktivointia.
Lue koiran aktivoinnista kotikonstein!
Toisaalta olen itse huomannut, ettei Theo “kerää” energiaa varastoon kuten monet työkoirarodut. Jos olen esimerkiksi sairaana ja pääsemme parin päivän aikana vain hyvin lyhyille lenkeille, Theo ei turhaudu eikä energiaa tarvitse purkaa jälkikäteen kahta kauheammin. Rotu on siis hyvin sopeutuvainen ja joustava erilaisiin tilanteisiin.
Theo on aina ollut erittäin vilkas koira, ja välillä olen ollut jopa vähän ihmeissäni siitä, miten se jaksaa innostua kaikesta niin paljon. Hyperaktiivisuuttakin on koettu: usean tunnin ulkoilun, työpäivän ja aktivointilelujen jälkeen koira haluaisi silti aina vaan puuhailla jotakin. Myös rauhoittuminen on siis oman kokemukseni mukaan taito, joka pitää vilkkaalle villakoiralle erikseen kouluttaa.
Ikuinen pentumaisuus?
Ennen villakoiran hankintaa useat mainitsivat rodun olevan aika pentumainen, vilkas ja leikkisä vielä vanhanakin. Tämä olikin yksi syy, miksi tykästyin rotuun. Toisaalta jotkut sanoivat villakoiran olevan kuin vieteri 1–2-vuotiaaksi asti ja sitten rauhoittuvan täysin.
Pentumaisuuden voin Theon kohdalla täysin allekirjoittaa. Monet yllättyvät, kun kerron Theon olevan jo 1- tai pian 2-vuotias – luonteen perusteella he ovat ajatelleet hänen olevan vielä ihan pikkupentu! Olen kuitenkin tavannut useita vanhempia villakoiria, jotka ovat todella rentoja eivätkä välitä esimerkiksi muiden koirien tai ihmisten seurasta. Pentumaisuus riippuu siis varmasti yksilöstä, ja ehkä myös sukupuolesta sekä kasvuolosuhteista. Mielenkiinnolla odotan, pysyykö Theo ”ikuisena pentuna”.
Villakoiran teini-ikä ja koulutus
Teini-ikä oli meille “vaikein” vaihe energiatasojen ja vilkkauden suhteen. Theo riehui kuin pentu, mutta mukaan tuli lisäksi yli-itsevarmuutta, vahtiviettiä sekä suuri kiinnostus narttuihin. Tulen kirjoittamaan tästä vaiheesta vielä erillisen julkaisun, mutta ikävaihe 6–18 kuukautta oli meille todella haastava riehumisen suhteen. Mietin teini-iässä jatkuvasti, että milloin koira rauhoittuu. Tässä iässä koulutuksen merkitys oli valtava, jotta arki olisi edes jotenkin hallittavissa, ja uskon sinnikkään koulutuksen auttaneen paljon siinä, että elämme nyt rauhallisempaa arkea. Muun muassa ulkoiluihin ja ruokailuun sisällytettiin paljon koulutushetkiä ja itsehillinnän sekä rauhoittumisen harjoittelua. Ruoka syötiin aina aktivointileluista, ja energiaa käytiin säännöllisesti purkamassa tutun labradorinnoutajan kanssa koirapuistossa!
Koiran elinkaaresta voi lukea lisää esimerkiksi täältä.
Olin kuitenkin iloinen siitä, että Theo oli niin iloinen ja itsevarma. Olen nimittäin kuullut, että jotkut koirat muuttuvat tuossa iässä aremmiksi tai epävarmemmiksi, mikä voi johtaa esimerkiksi reaktiivisuuteen, mitä meillä ei ole koskaan ollut.
Villakoiran luonne 2-vuotiaana
Kaikki koirat ovat yksilöitä, joten niiden kehitystä ei voi vertailla muihin tai ennustaa pelkkien ikävuosien perusteella. Olen kuitenkin huomannut viime aikoina paljon pieniä positiivisia muutoksia Theon luonteessa.
Theo ei esimerkiksi enää vingu innostuksesta uloslähtötilanteessa, vaan odottaa rauhassa, että omistajakin saa kengät ja takin päälle. Samoin jos odotamme bussia, istumme kahvilassa tai puiston penkillä, Theo malttaa jo vähän rauhoittua. Palatessamme kotiin jostain kivasta paikasta Theo rauhoittuu nopeasti omaan petiinsä, kun aiemmin iloinen riehunta jatkui pitkään kotiin palattuamme.
Ulkoillessa kaikki kasvit ja kiinnostavat asiat eivät enää mene suoraan suuhun, kuten aiemmin usein tapahtui. Theo ei myöskään enää vedä hihnassa, vaan on vihdoin oppinut pitämään hihnan löysänä, vaikka olisi kuinka houkuttelevia hajuja. Lenkkeilyedistystä on siis tapahtunut paljon.
Toisaalta Theo tarvitsee edelleen paljon energianpurkua, tai muuten hän alkaa vaatia tekemistä erilaisin kommelluksin. 😄 Myös rauhoittumisen opettelu on edelleen työn alla, ja esimerkiksi kyläillessä Theo on aivan sata lasissa – vapaaehtoinen lepääminen ei tule kysymykseenkään.
Katsotaan sitten, missä mennään 3-vuotiaana!
Huomioithan:
Blogin kirjoittaja on tavallinen koiranomistaja, joka haluaa jakaa omia kokemuksiaan, arkielämänsä ilonaiheita ja haasteita, sekä käytännön vinkkejä villakoiran kanssa elämiseen.
Kirjoittaja ei ole koirankasvattaja, eikä eläinlääketieteen tai koirankoulutuksen asiantuntija. Muistathan aina kääntyä ammattilaisten puoleen, mikäli koirasi kohtaa terveys- tai käyttäytymisongelmia. <3
