Koirapuistoja löytyy etenkin kaupungeista paljon, ja monille ne ovat ainoa paikka jossa päästää koira nauttimaan vapaudesta. Koirapuistossa oma koira pääsee tutustumaan ja leikkimään lajitovereiden kanssa, sekä harjoittelemaan koirien välistä kommunikaatiota. Mikäli tuttuja koirakavereita ei ole, koirapuistot voivat tarjota hyödyllistä sosiaalistamista.
Koirapuistoihin liittyy kuitenkin myös muun muassa tautiriski, koiratappeluiden uhka ja koiran reaktiivisuuden tai pelkotilojen vahvistuminen. Mikäli koira on arka tai epävarma, koirapuiston innokkaat koirat voivat aiheuttaa sille todella epämiellyttävän olon. Kaikki koirat eivät tule toimeen keskenään, ja tuntemattomien koirien kohtaamiseen liittyy aina mahdollisuus vahinkojen sattumiseen.
Kannattaako koirien antaa moikkailla toisiaan hihnassa? Lue lisää tästä!
Tässä artikkelissa käsittelen koirapuistojen hyviä ja huonoja puolia, sekä jaan omia ajatuksiani ja kokemuksiani aiheesta. Lopusta löydät vielä extravinkkejä koirapuistoiluun!
Pennun kanssa koirapuistoon?
Rokottamatonta pentua ei missään nimessä tule viedä koirapuistoon tautiriskin takia. Pennulle voi hankkia varhaisrokotuksen, ja puistoilua voi pohtia uudestaan kun asianmukainen rokotesuoja on saavutettu (Pentuoppaasta löydät kattavan listan koiranpennun rokotuksista ja terveydenhoidon aikatauluista, tutustu oppaaseen tästä!).
Mikäli pentu on innokas ja utelias, ja on reagoinut tuttuihin koiriin positiivisesti, voi koirapuisto olla hyvä vaihtoehto. Kannattaa kuitenkin huolehtia, että puistossa on erillinen pienten puoli, ja muistaa valvoa pentua jatkuvasti. Paikan päälle voi olla hyvä mennä aluksi ruuhka-aikojen ulkopuolella ja ehkä tutun koirakaverin kanssa.

Miten välttää koirapuistoilun riskejä?
- Älä vie pientä koiraa isojen puolelle tai toisin päin,
- Älä mene puistoon ihan pikkuisen pennun kanssa,
- Älä vie arkaa, reaktiivista tai aggressiivista koiraa koirapuistoon,
- Jos oma koira reagoi huonosti toiseen koiraan tai toisin päin, lähtekää puistosta,
- Välttäkää ruuhka-aikoja,
- Kommunikoi muiden koirien omistajien kanssa,
- Älä jätä koiralle valjaita, pantaa tai varsinkaan hihnaa päälle puistossa,
- Älä ota mukaan leluja – näistä syntyy helposti tappelua,
- Huomioi sääolosuhteet: helteellä tai paukkupakkasella puistoilu ei ole paras idea
- Ennen puistoilua kouluta luotettava luoksetulo, paikka ja jätä-käsky (lue tästä miten).
Koirapuistoetiketti
- Jos oma koira tuhmailee, tulee poistua paikalta
- Muista kerätä koirasi jätökset,
- Älä vie kiimaista, sairasta tai yli-itsevarmaa koiraa puistoon,
- Älä heittele keppejä tai muita esineitä puistossa kysymättä muilta omistajilta,
- Älä jätä koiraa vahtimatta,
- Älä anna koiran haukkua häiritsevästi etenkään aikaisin tai myöhään.
Vinkkejä mukavaan ja turvalliseen koirapuistoiluun
- Valitkaa kaverit koiran koon ja energiatasojen mukaan: esimerkiksi pientä epävarmaa villakoiraa ei tule päästää leikkimään tuntemattoman innokkaan terrierin tai saksanpaimenkoiran kanssa.
- Valikoikaa koirapuistoja jotka ovat tuttuja, ja joissa on omat puolet sekä pienille että isoille koirille.
- Ottakaa mukaan koiran suosikkinamit, jotta omistaja pysyy lähes yhtä kiinnostavana kuin muut koirat!
- Menkää mahdollisuuksien mukaan yhdessä tutun koirakaverin kanssa.
- Poistukaa puistosta, mikäli koirien välille syntyy uhkaavia tilanteita.
Lue lisää: Kennelliitto
Extra: Koirapuisto koulutus
Mikäli koiran kanssa halutaan edetä erityisen pitkälle koulutuksessa, voi koirapuisto olla erinomainen paikka harjoitteluun. Puistossa voidaan treenata muun muassa paikallaan pysymistä, jättämistä, kontaktia omistajaan, luoksetuloa ja vierellä kävelyä. Mukana tulee tietysti olla erityisen hyviä namipalkkioita koiralle (huomioithan etteivät muut koirat puistossa häiriinny). Koirapuistossa on paljon ärsykkeitä, kuten muita koiria, vapautta, ihmisiä, ääniä ja kasvillisuutta. Mikäli koira pystyy jättämään nämä huomiotta koulutuksen aikana, voi koirakko olla todella ylpeä itsestään!
Jaa eteenpäin koirapuistokavereille!
Onpa hieno teksti!