Artikkelit - Villakoiran hankkiminen ja pentuaika

Villakoiran sukupuoli: uros vai narttu?

Sukupuolen valinta mietityttää varmasti jokaista koiraa harkitsevaa. Kaikilla koiranomistajilla on myös oma käsityksensä ja mielipiteensä siitä, kannattaako hankkia uros vai narttu, miten sukupuolet eroavat toisistaan, ja kumpi on esimerkiksi ensimmäistä koiraa hankkivalle sopivampi. Aiheesta herää usein keskustelua myös keskustelupalstoilla, kun ihmiset pohtivat asiaa ja omia preferenssejään.

Lue lisää Zooplussan artikkelista: Pitäisikö ottaa uros- vai narttukoira?

Koiran sukupuoli oli itsellenikin iso pohdinnan aihe. Villakoira Theo on ensimmäinen koirani, joten aikaisempaa kokemusta vertailua varten minulta ei löytynyt. Konsultoin asiassa kokeneita koiranomistajia, eläinlääkäriä sekä tietysti kaikenlaisia keskustelupalstoja. Tässä artikkelissa käyn läpi sukupuolen vaikutusta villakoirissa, oman uroskoiran kokemukseni kautta. Narttukoiria vertailen muiden kokemusten ja tiedon perusteella. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokainen koira on yksilö ja erilainen sukupuolesta riippumatta, ja esimerkiksi rodulla, koulutuksella ja jalostuksella on iso vaikutus koiran käyttäytymiseen.

Onko teille tulossa villakoiran pentu? Käy tutustumassa uuteen oppaaseen: Meille tulee villakoiran pentu!

Kaksi uroskoiraa leikkimässä.

Sukupuolten eroavaisuudet: mahdolliset edut ja ongelmat

Uroskoiriin liitetään usein erilaista hormonien aiheuttamaa ongelmakäyttäytymistä. Tällaista voi olla esimerkiksi sisälle merkkailu, astumisliikkeet, reviiritietoisuus ja haukkuminen, sekä narttujen tuoksuista sekoaminen. Toisaalta taas uroskoirien sanotaan olevan ”suoraviivaisempia” sekä kiintyvän omistajaansa syvemmin. Niiden sanotaan myös olevan omistautuneempia omistajalleen ja perheelleen. Uroskoirat ovat usein narttuja suurempia ja lihaksikkaampia, jolloin niiden edellytykset esimerkiksi koiraharrastuksiin voivat olla paremmat. Toisaalta taas koulutettavuus voi vaikeutua etenkin urosteinikoiran kanssa.

Narttujen ongelmiin liitetään usein hankalat juoksut, kohtutulehduksen riski sekä isot luonteen muutokset murrosiässä. Narttujen sanotaan olevan itsenäisempiä, mutta toisaalta hyväntahtoisempia esimerkiksi lapsia ja muita koiria kohtaan. Nartut ovat usein uroksia pienempiä ja sirorakenteisempia. Narttujen eduksi mainitaan usein se, etteivät ne nosta koipea lenkeillä urosten tavoin, mutta itse olen kuullut useilta narttujen omistajilta koiriensa oppineen myös tämän tavan. Juoksujen aikana narttukoirat voivat olla hermostuneita ja väsyneitä, ja myös valeraskaus on mahdollinen.

Lue lisää narttukoiran elämästä.

Kaksi mustaa villakoiraa puistossa.

Miksi itse päädyin urosvillakoiraan?

Oma päätökseni perustui vahvasti eläinlääkäriksi opiskelevan ystäväni kokemukseen, joka on elämänsä aikana omistanut neljä eri rotuista uroskoiraa. Hänen perheensä on aina preferoinut uroksia muun muassa luonteen selkeyden, koulutettavuuden, omistajaan kiintymisen sekä narttujen kohtutulehdusriskin vuoksi. Ystäväni kertoi minulle, ettei villakoiran kaltaisen seurakoiran kohdalla ole kovin dramaattisia luonteen eroavaisuuksia sukupuolten välillä. Päädyin siis siihen, ettei sukupuolella olisi minulle väliä, ja sopivan kasvattajan löydyttyä olin iloinen päätyessämme urospentuun.

Valintaani vaikutti myös se, että urosvillakoirien monet mahdolliset ”ongelmat” ovat helposti koulutettavissa. Merkkailua voi estää urosvyöllä ja säännöllisellä ulkoilulla, käyttäytymistä muita koiria kohtaan voi kehittää panostamalla sosiaalistamiseen ja haukkuherkkyyttä voi ehkäistä tekemällä haukkumisesta kannattamatonta. Myös kastraatiolla voi olla hyvä vaikutus yli-itsevarmojen tai narttujen tuoksuista pahasti hermostuvien uroskoirien elämään (suosittelen aina keskustelemaan aiheesta lisää eläinlääkärin kanssa). 🙂

Musta urosvillakoira.

Elämää uroskoiran kanssa

Villakoira Theon murrosikä oli raskasta aikaa, sillä koimme suurimman osan noista aiemmin mainitsemistani ”ongelmista”! Theo alkoi murista rappukäytävän äänille, käyttäytyä yli-innokkaasti kaikkia koiria ja ihmisiä kohtaan, ja kävelylenkit sekoittivat pikkuisen pään täysin. Meillä ei onneksi ollut ikinä varsinaista sisälle merkkailua, vaan sisäsiisteyden oppimisen jälkeen pisut on tehty pelkästään ulos. Theon itsevarmuus helpotti myös sosiaalistamista ja koulutusta todella paljon, vaikka toikin mukanaan omat ongelmansa.

Lue lisää artikkelista: Milloin villakoira rauhoittuu?

sekä: Koiran murrosikä yllätti

Nykyisin elämme hyvin tasapainoista arkea, ja voin kyllä täysin allekirjoittaa sen, että uroskoira kiintyy omistajaansa ja perheeseensä syvästi. Theo tulee toimeen kaikkien muiden koirien, eläinten ja ihmisten kanssa, eikä esimerkiksi vahtivietti ole ollut ongelma. Koulutus, sosiaalistaminen, liikunta ja positiiviset kokemukset takasivat meillä sen, ettei murrosiän muutoksista päässyt muodostumaan pysyviä käyttäytymismalleja.


Huomioithan:

Blogin kirjoittaja on tavallinen koiranomistaja, joka haluaa jakaa omia kokemuksiaan, arkielämänsä ilonaiheita ja haasteita, sekä käytännön vinkkejä villakoiran kanssa elämiseen.

Kirjoittaja ei ole koirankasvattaja, eikä eläinlääketieteen tai koirankoulutuksen asiantuntija. Muistathan aina kääntyä ammattilaisten puoleen, mikäli koirasi kohtaa terveys- tai käyttäytymisongelmia. <3

One comment on “Villakoiran sukupuoli: uros vai narttu?

Jätä kommentti!