Aktivointi - Artikkelit - Villakoiravinkit

Mitä leluja ostaa koiralle, joka järsii tai syö kaikkea?

(Tämä artikkeli sisältää affiliatelinkkejä. Jos ostat tuotteen linkin kautta, saan siitä pienen provision ilman lisäkustannuksia sinulle. Linkit on merkitty *-merkillä.) Koirilla on yksilöllisiä mieltymyksiä erilaisiin leluihin. Toisia koiria lelut eivät välttämättä kiinnosta ollenkaan, toisille ne ovat taas pakkomielle. Villakoira Theo kuuluu jälkimmäiseen: lelut ovat osa päivän jokaista hauskaa hetkeä. Theolla on kuitenkin vahva halu järsiä ihan kaikkia lelujaan, ja sen ollessa mahdollista, myös syödä niitä. Theo haluaisi siis repiä jokaisen pehmon, vetolelun ja jopa pallon hajalle. Kestävät koiran lelut ovat siis nousseet meillä ykkösasiaksi, etenkin lelujen kanssa, jotka jäävät Theolle yksinolon ajaksi. Palojen pureskeleminen leluista voi nimittäin olla hengenvaarallista, tai vähintäänkin epäterveellistä. Tässä artikkelissa listaan omakohtaisia kestäviä suosikkejamme!

Esimerkkejä leluista, jotka eivät ole sopineet meille

Mitkään pehmolelut, edes IKEAn kuulemma kestävät, eivät ole meillä toimineet. Ainoa poikkeus tällä hetkellä on Theon rakastama IKEAsta ostettu nallekarhu ”Pluto”, jolta on leikattu kaikki ulokkeet eli korvat, häntä ja hintalappu pois. Theo saa leikkiä pehmolla valvotusti lyhyitä aikoja, kunnes saa tehtyä pehmoon reijän ja alkaa repiä siitä vanua. 😀 Siitä lelu lähtee korjaukseen ja kaappiin.

Monet kestäviksi markkinoidut lelut eivät ole kestäneet meillä 10 minuuttia pidempään. En siis luota enää lainkaan näihin ”superkestäviksi” mainostettuihin, vaan arvioin asian aina itse!

Kaikki suuhun mahtuvat pikkulelut ovat meillä out of the question. Tämä on aiheuttanut ongelmia kissan lelujen kanssa, jotka ovat yleensä melko pienikokoisia. Olemme kuitenkin löytäneet erinomaisia, molemmille turvallisia kissan leluja. Jätä kommentti mikäli kiinnostaa saada näihin linkkejä!

Käyn seuraavaksi läpi parhaat kestävät koiran lelut:

Kestävät kumilelut

Paksua kumia olevat lelut ovat olleet meillä parhaita. Näitä ovat esimerkiksi *tavalliset KONGit, tämä *Little&Bigger makupalaluu, sekä tämä *Little&Bigger aktivointipallo. Jokainen näistä leluista on kohtuuhintainen, ja on säilynyt meillä ehjänä. Ainoa poikkeus on tuo makupalaluu, se on pitänyt meillä kerran vaihtaa Theon pureskeltua yhteen sivuun halkeaman, mutta nykyisessä päivittäisessä pureskelussa oleva on kestänyt meillä yli vuoden ajan.

(Lateksiset lelut, esim vinkulelut eivät meillä sovellu.)

Kestävät lelut koiralle.

Aktivointilelut

Aktivointilelut toimivat erinomaisesti, kunhan niissä ei ole mitään pieniä irtoavia osia. Esimerkiksi pallot joihin saa makupaloja sisään, kuten tämä *Spin-a-Treat aktivointipallo, tai tämä *Treat Tumble.

Lisäksi meillä on aktivointiin käytössä muun muassa tämä *nuolemismatto, tämä *aktivointimatto sekä tämä *puinen HideNSlide -aktivointilelu. Theo ei ole ollut kiinnostunut lelujen järsimisestä, pelkästään niiden sisältämistä nameista, mutta kannattaa tietysti arvioida asiaa koirakohtaisesti.

Lue myös: Koiran aktivointi itse tehdyillä aktivointileluilla

Musta villakoiran pentu ja aktivointimatto.

Sopivan kokoiset pallot

Pallot ovat hyviä kestäviä leluja, sillä niitä ei juuri pysty hajottamaan ja pureskelemaan. Varmista tietysti ettei pallo ole heiveröistä materiaalia ja ontto, sillä tällaiseen koira saa nopeasti reijän. Huomioi myös koiran koko palloa valitessasi. *Tavalliset tennispallot tai esimerkiksi tämä *Little&Bigger foam-pallo ovat kestäneet meillä ehjänä pentuajoista asti. Näillä on hauskaa leikkiä myös ulkona tai vaikka vedessä.

Musta koira pallon kanssa mökillä.

Lähtökohtaisesti ohjeiden mukaan koiraa ei saisi jättää valvomatta minkään lelujen kanssa. Arvioi siis aina oman koirasi kannalta, mitkä lelut ovat oikeasti turvallisia ja varmasti kestäviä, etenkin jos sinulla on pentu tai järsimistä rakastava koira.


Huomioithan:

Blogin kirjoittaja on tavallinen koiranomistaja, joka haluaa jakaa omia kokemuksiaan, arkielämänsä ilonaiheita ja haasteita, sekä käytännön vinkkejä villakoiran kanssa elämiseen.

Kirjoittaja ei ole koirankasvattaja, eikä eläinlääketieteen tai koirankoulutuksen asiantuntija. Muistathan aina kääntyä ammattilaisten puoleen, mikäli koirasi kohtaa terveys- tai käyttäytymisongelmia. <3

Jätä kommentti!