Kun olin hankkimassa villakoiran pentua, muistan kokeneeni oloni erittäin häkeltyneeksi kaikesta siitä tietomäärästä, mitä kirjoissa, netissä ja keskustelupalstoilla löytyi. Ymmärsin, miten paljon pennun kasvatus ja kehitys riippuu esimerkiksi siitä, minkä rotuinen pentu on, missä asutaan ja millaista elämää pennun kanssa halutaan elää.
Oli erittäin stressaavaa yrittää väsätä omia muistiinpanoja muun muassa rokotusten ja madotusten ajankohdista, asioista joihin sosiaalistaa, turkinhoidosta, tarvittavista ostoksista sekä kodin valmistelusta. Kouluttaminen oli myös kokemattomalle asia, josta ei oikein tiennyt miten aloittaa. Aikuisen villakoiran omistajana olen usein miettinyt taaksepäin asioita, joita ei pentua hankkiessa tullut edes pohtineeksi.
Nyt 2 vuotta villakoiran omistajuutta takanapäin, lukuisten koirakirjojen opiskelun sekä keskustelujen jälkeen, perustin Villakoiran Elämää -blogin sekä sen jatkoksi oppaan uusille villakoiran omistajille: Meille tulee villakoiran pentu! Pääset tutustumaan oppaaseen tästä.

Kaikki oppaaseen koottu tieto on sellaista, jonka olisin itse halunnut saada helpossa muodossa ennen villakoiran pennun saapumista kotiin. Tarkoituksena on helpottaa alkua ja tarjota tukea ihanan villakoira-arjen saavuttamiseksi.
Aloita koira-arkeen valmistautuminen, saat oppaan ladattavaksi sähköpostiisi heti – vain 8,90 €
Oppaasta saat käytännön vinkkejä ja tietoa mm. seuraavista aiheista:
- Mitä hankkia ennen pennun tuloa
- Miten valmistella koti pentua varten
- Pennun totuttaminen turkinhoitoon
- 10 asiaa joita pohtia ennen pennun saapumista
- Villakoiran murrosikään valmistautuminen.
Saat lisäksi kätevästi seuraavat apuvälineet pentuarkeen:
- Sosiaalistamis-checklist
- Täytettävä ostoslista villakoiralle
- Muistilista pentuvuoden rokotuksiin ja terveydenhoitoon.

Opas on lisäksi erinomainen lahja tulevalle villakoiran omistajalle tai pennusta haaveilevalle. Opas voi toimia erinomaisesti myös muiden rotujen pennuille. ❤️
Toivottavasti oppaasta on iloa ja hyötyä!
P.S. Käy seuraamassa villakoira Theon juuri julkaistua Instagram-tiliä ensimmäisten joukossa! @villakoiratheo
Huomioithan:
Blogin kirjoittaja on tavallinen koiranomistaja, joka haluaa jakaa omia kokemuksiaan, arkielämänsä ilonaiheita ja haasteita, sekä käytännön vinkkejä villakoiran kanssa elämiseen.
Kirjoittaja ei ole koirankasvattaja, eikä eläinlääketieteen tai koirankoulutuksen asiantuntija. Muistathan aina kääntyä ammattilaisten puoleen, mikäli koirasi kohtaa terveys- tai käyttäytymisongelmia. <3