(Tämä postaus sisältää affiliatelinkkejä. Jos ostat tuotteen linkin kautta, saan siitä pienen provision ilman lisäkustannuksia sinulle. Linkit on merkitty *-merkillä.)
Koiran koulutus on jossain määrin osa jokaisen koiranomistaja arkea (ainakin toivottavasti!). Kun pentu tulee kotiin, pohtii moni tärkeitä asioita joita kouluttaa, jotta pennusta kasvaa hyvinkäyttäytyvä aikuinen. Koiran koulutuksen voi halutessaan viedä erittäin korkealle tasolle, myös pörröisen villakoiran! Onko päivittäinen koulutus edellytys hyvin käyttäytyvään koiraan? Tai meneekö koira ihan villiksi jos koulutuksesta tulee taukoa? Mikä edes lasketaan koulutukseksi? Lue alta lisää.
15 tärkeintä taitoa koiran koulutukseen

Pennun koulutuksen tärkeys
Koiranpentu tutustuu maailmaan ja oppii asioita erityisen herkästi. Hyvät ja pahat kokemukset pentuna seuraavat usein läpi koiran elämän. Pentuna opetellut taidot, temput ja käyttäytyminen muodostuvat helpommin luonnollisiksi toimintamalleiksi kuin vasta aikuisena aloitetulla koulutuksella. Mikäli koiranpennun antaa tehdä mitä haluaa, on vaikeaa poistaa ei-toivottua käytöstä aikuisena. Jos taas säännöllisen kouluttamisen aloittaa ajoissa, on todennäköistä ettei koira unohda opittuja taitoja koskaan ainakaan täysin.
Koiranpennun kanssa on mielestäni vaivan arvoista panostaa päivittäisiin koulutushetkiin. Kun koira kasvaa, aikuistuu ja rauhoittuu, voi tahtia halutessaan hidastaa kun peruskoulutus on hoidettu. Etenkin huonoihin tapoihin kannattaa pennun kanssa tarttua heti, jotta niistä ei muodostu koiralle tottumuksia.
Koira oppii kaikesta – ei vain koulutushetkistä
Koiran koulutus ei tapahdu vain erityisinä koulutushetkinä, vaan koira oppii jatkuvasti. Koulutusta on valjaiden tai pannan pukeminen rauhassa, odottaminen ennen astumista ulos tai ennen ruuan syömistä, tervehtiminen omistajan palatessa kotiin, lenkkeily reaktiivisuutta välttäen ja rauhoittuminen nukkumaan mentäessä. Koulutusta tapahtuu käytännössä myös silloin, kun ihminen ei reagoi huonoon käytökseen tai koira kokee saavansa jotain palkitsevaa ihmisen mielestä huonoista asioista, kuten ohikulkijoille haukkumisesta tai kengän järsimisestä.
Kiireinen arki ja koiran koulutus
Välillä arki on kiireistä. On koulua, töitä, harrastuksia ja päivittäisiä menoja ja askareita. Tällöin koiran koulutushetket voivat jäädä vähemmälle, ja omistaja voi tuntea tästä syyllisyyttä. Ei kuitenkaan kannata stressaantua, jos koiraa ei ehdi varsinaisesti kouluttaa jokaisena päivänä. Koira ei tästä ”pilaannu” tai villiinny, eivätkä opitut taidot unohdu kovin helposti.
Kun arki on kiireistä, kannattaa keskittyä siihen, ettei koiraa ala totuttaa huonoille tavoille. Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, jos omistaja kiirehtii antamaan ruuan koiralle, ei kiinnitä huomiota hihnakäytökseen tai ei jaksa estää huonoa käytöstä kuten näykkimistä tai turhaa haukkumista. Koira voi tylsistyessään alkaa purkaa energiaa omistajan mielestä ei-toivottuihin asioihin, kuten huomion hakemiseen väärin tavoin ja tavaroiden järsimiseen.
Kuten edellisessä kappaleessa todettu, koiraa voi kouluttaa hyvin pienellä vaivalla arjen rutiinien yhteydessä. Koiraa voi pyytää istumaan tai makaamaan hetki ennen ruokailua, ja kävelemään kauniisti ulkona. *Namipussia voi pitää helposti lähettyvillä, jolloin koiralta voi pyytää ja palkita pitkin päivää. Myös esimerkiksi impulssikontrolli (kuten jonkin asian odottaminen) on haastavaa ja kehittävää harjoittelua koiralle.
Kiireisessä arjessa aktivointilelut ovat usein pelastus. Lue tästä vinkkejä itsetehtyihin aktivointileluihin. Mikäli haluat ostaa koirallesi aktivointiin tarkoitettuja leluja, meillä ovat toimineet esimerkiksi *KONGit, tämä *turvallinen Treat Tumble, ja *pienikokoinen aktivointimatto (alla kuvassa).

Koulutushetkien hyödyt
Koulutushetket ovat hyväksi koiralle ja hauskaa yhteistä aktiviteettia omistajan kanssa. Koiralle voi kouluttaa paljon hyödyllisiä taitoja tai erilaisia näyttäviä temppuja. Kun palkkio on tarpeeksi hyvä, koulutus on hauskaa ja tehokasta. Koiralle voi kouluttaa esimerkiksi vierellä kävelyä, paikallaan pysymistä, kierimistä ja pyörimistä, kontaktia ja rauhoittumista. Koulutushetket purkavat energiaa tehokkaasti ja tarjoavat haastetta aivoille.
Mikäli arki on kiireistä, voi erillisiä koulutushetkiä pitää esimerkiksi viikonloppuna, tai vaikka samalla kun odottaa ruuan valmistuvan!
Huomioithan:
Blogin kirjoittaja on tavallinen koiranomistaja, joka haluaa jakaa omia kokemuksiaan, arkielämänsä ilonaiheita ja haasteita, sekä käytännön vinkkejä villakoiran kanssa elämiseen.
Kirjoittaja ei ole koirankasvattaja, eikä eläinlääketieteen tai koirankoulutuksen asiantuntija. Muistathan aina kääntyä ammattilaisten puoleen, mikäli koirasi kohtaa terveys- tai käyttäytymisongelmia. <3
