Artikkelit - Villakoiran arkea

Elämänmuutokset ja päivitystä villakoira Theon arkeen

Kirjoitin viime vuonna artikkelin koiran hankkimisesta yksinasuvana opiskelijana. Artikkelissa kerroin minun, kissani ja villakoira Theon arjesta samalla, kun minä opiskelin ja kävin töissä. Kävin läpi koirarodun valintaan vaikuttaneita tekijöitä, pentuaikaa ja arjen vinkkejä ja haasteita elämäntilanteestani, joka ei ole kaikista tyypillisin koiranomistajalle. Viimeisen vajaan vuoden aikana elämäntilanteemme on muuttunut suuresti, ja samalla villakoira Theon arki. Kerron näistä lisää tässä life update -tyylisessä artikkelissa.

Asumiskuviot

Koiran hankkiminen ja pentuajasta selviytyminen oli yksinasuvana haastavaa. Viime syksynä avopuolisoni muutti kanssamme yhteiseen kotiin, joten meitä on nyt ensimmäistä kertaa kaksi aikuista saman katon alla Theon elinaikana. Theo on hyvin tyytyväinen, kun on kaksi leikittäjää ja syliä johon kiipeillä, ja aina tullessamme lenkiltä ilman toista ihmistä Theo käy asunnon läpi etsiäkseen sen toisen!

Tilanteessa on ilmennyt myös pieniä haasteita, mikäli toinen ihminen joutuu olemaan jossain myöhään illalla, eikä Theo oikein malta rauhoittua nukkumaan ennen kuin kaikki ovat kotona. Theo myös valvoo hieman aktiivisemmin rappukäytävää, ja ilmoittaa haukulla kuulemistaan ihmisäänistä entistä herkemmin. Pääosin yhteinen arki on kuitenkin ollut ihanaa ja entistä aktiivisempaa, etenkin yhteisten pitkien kävelyiden myötä. Kaksi ihmistä on myös logistisesti hyvin paljon helpompaa kuin yksi, kun pitää esimerkiksi matkustaa paikasta toiseen tai jos toisella on satunnaisia kiireitä.

Luin aikoinaan tämän hauskan uutisartikkelin, jossa kerrotaan koiran käytöksen muutoksista kumppanin muuttaessa uutena samaan taloon.

Opintojen loppuvaihe ja etätyöarki

Yliopisto-opintojen loppuvaihe on hyvin paljon joustavampaa aikaa, kuin ensimmäiset pari vuotta. Kirjoittelen tällä hetkellä gradua töiden ohella, ja vietämme arkipäivät pääosin kotona etähommissa. Olen kirjoittanut aiemmasta työpaikastani artikkelin, sillä työpaikkani oli koiraystävällinen toimisto, jonka myötä Theo eli aktiivista toimistokoiran elämää (lue artikkeli tästä). Uuden työpaikan myötä etätyöstä tuli uusi normaali, ja jouduimme käymään myös tähän muutokseen liittyen läpi haasteita ja sopeutumistapoja (lue tästä vinkkejä etätyöhön koiran kanssa).

Olemme tässä vaiheessa sopeutuneet etätyöarkeen erittäin hyvin, ja päivämme ovat pääsääntöisesti hyvin rutiininomaisia. Olen välillä kokenut stressiä siitä, että vietämme Theon kanssa nykyään niin paljon aikaa kotona, ja vähemmän työpaikalla tai kaupungilla. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että arkemme on äärimmäisen joustavaa, mukavaa, ja Theo ei joudu käytännössä koskaan olemaan pitkiä aikoja yksin kotona. Viikonloppuisin käymme yhdessä kahviloissa, kyläilemässä ja koirakaveritreffeillä. Voisi siis todeta, että arkemme on jonkin verran tasaisempaa ja rauhallisempaa kuin Theon pentu- ja teiniaikana. Olen ehkä itsekin entisestään ”aikuistunut” Theon kanssa samaan aikaan tässä opintojen viimeisinä vuosina 😀

Tulevaisuudensuunnitelmia

Pian valmistuessani työkuvioni tulevat muuttumaan jonkin verran, ja ”opiskelijastatus” jää menneisyyteen. Tämä herättää jo itsessään reilusti tunteita ja ajatuksia, jotka ovat samaan aikaan innostavia ja jännittäviä. Theon kulkeminen mukana näissä elämäni eri vaiheissa saa minut hyvin tunteelliseksi, kissastani puhumattakaan, joka on ollut matkassa mukana siitä asti kun olin 17-vuotias lukiolainen!

Suunnitelmissa on jatkaa nykyisessä työpaikassani, ja olenkin hyvin onnekas tämän ollessa minulle mahdollista. Opintojen päättyminen mahdollistaa tietysti myös tulojen kasvun, mikä osaltaan mahdollistaa meille ihmisille ja lemmikeille erilaisia elämänkokemuksia (innoissani odotan niin sanottua ”dual income no kids” -elämänvaihetta :D). Ehkä alan viemään Theon silloin tällöin kunnon trimmaamoon sen sijaan että hoidan turkin aina itse. Myös mahdollisuudet esimerkiksi matkustaa ja harrastaa koiran kanssa paranevat. Toisaalta taas aikaa voi olla työmäärän kasvaessa vähemmän kuin nykyisin. Tulevaisuudensuunnitelmat avopuolison kanssa tietysti vaikuttavat myös koiran elämään, joten saa nähdä missä asumme ja mitä kaikkea elämässämme on meneillään vuoden-parin päästä!

Vielä muutama vinkki koiran sopeuttamiseksi muuttuviin elämäntilanteisiin:

  • Rutiini on koirille äärimmäisen tärkeää. Pyri pitämään kiinni tutuista rutiineista myös muuttuvassa elämäntilanteessa.
  • Huomioi koiran muuttuva käytös ja tunnetilat, ja tee tarvittaessa korjaavia toimia esimerkiksi koulutuksella.
  • Anna koiralle huomiota, rakkautta ja pidä kiinni yhteisistä jutuistanne, vaikka arki olisi esimerkiksi aiempaa kiireisempää.
  • Koira reagoi herkästi omistajan stressiin, pahaan oloon tai muuttuneeseen käytökseen. pidä siis huolta myös itsestäsi!
  • Älä stressaa siitä, mitenköhän koira tulee reagoimaan uusiin asioihin. Useimmat, hyvin sosiaalistetut ja positiivisia kokemuksia saaneet koirat, ovat hyvin sopeutuvaisia myös uusiin asioihin.
  • Negatiiviset reaktiot tai muuttuvä käytös uuteen elämäntilanteeseen voivat edellyttää kouluttajan tai eläinlääkärin konsultaatiota.

Jätä kommentti!