Koiran hankkiminen lapsiperheeseen on hyvin yleistä, etenkin kun lapset ovat kasvaneet kouluikään asti. Tällöin ”perheenlisäys” tuntuu kivalta ja jännittävältä ajatukselta vanhempien ja lasten mielestä, joka mahdollistaisi myös lapsille tietynlaisen vastuun harjoittelun. Olen itse seurannut vierestä useita tuttuja ja puolituttuja perheitä, joihin koira on hankittu lapsiperhearjen keskellä, vaihtelevin seurauksin.
Minulla on aiheeseen liittyen paljon mielipiteitä, joita ajattelin avata tässä blogikirjoituksessa. Tarkoitukseni ei ole siis tuoda esiin tiukkaa faktatietoa, arvostella tai ohjailla ketään, sillä jokaisen perheen tilanne on yksilöllinen. Tämä kirjoitus sisältää siis omia mielipiteitäni, joista lukijoiden ei tarvitse olla täysin samaa mieltä. Tarkoitus on herättää keskustelua ja ajatuksia erityisesti siitä, voiko lapselle asettaa vastuuta lemmikin hyvinvoinnista miltään osin.
Onko lapsi missään vaiheessa tarpeeksi kypsä huolehtimaan koirasta?
Oma mielipiteeni on, ettei alle 15-vuotias voi olla tarpeeksi kypsä tai valmis huolehtimaan omalla harkinnallaan elävästä eläimestä. Tätä vanhemmat lapset voivat olla tähän valmiita vastuullisuudesta ja luonteesta riippuen. Tästä syystä tässä artikkelissa puhun erityisesti perheen alle 15-vuotiaista lapsista.
Olin itse 17-vuotias kun muutin pois kotoa omilleni ja hankin ensimmäisen lemmikkini, Tiuku-kissan. Monien mielestä olin varmasti aivan liian nuori, ja ehkä olinkin. Rakastin kissaa kuitenkin alusta alkaen kuin omaa lastani, käytin sen terveyteen ja hyvinvointiin kaikki ylimääräiset rahani ja tähän päivään asti olen asettanut lemmikkien tarpeet aina omieni edelle.
Etenkin koiranpentu tulisi hankkia vain vastuullisten, tasapainoisten ja taloudellisesti kykenevien aikuisten toimesta. Aikuisten pitää aina olla myös valmiit hoitamaan koira, etenkin pentu, 100 prosenttisesti. Vastuuta tästä ei voi vierittää lapsille.
Lue myös: Pentukuume vai harkittu päätös?
Näkemykseni siitä, miksi vastuuta koirasta ei voi lapselle vierittää
Olen ennen nykyisiä yliopisto-opintojani työskennellyt alakoulussa sekä lastenhoitajana. Kokemusta eri ikäisistä lapsista, lapsiperheistä ja näihin hankituista lemmikeistä on siis kertynyt.
Lapset ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, jotkut ovat erittäin vastuullisia ja hyvin nuorena, toiset taas vielä teini-iässä unohtavat pitää huolen edes itsestään. Koska lapsi on itsekin vielä kehittyvä, mahdollisesti unohteleva, vastuuta välttelevä tai asioita salaileva (kuten lapsen normaaliin kehitykseen kuuluu), ei tästä syystä lemmikille kriittistä hoitovastuuta voida antaa lapselle. Koiran on esimerkiksi vähintäänkin päästävä säännöllisesti ulos, saatava säännöllisesti ruokaa ja vettä. Lisäksi koiranpennun kanssa huomioidaan sisäsiisteysharjoittelu, koulutus, leikkiminen, ongelmakäytöksen ehkäisy, turvallinen sosiaalistaminen, hihnakäytös, pureskelu… Lista huomioitavista asioista on pitkä.
Olisi mielestäni myäs epäreilua asettaa lapselle isoja velvollisuuksia perheen lemmikkiin liittyen, joka todellisuudessa kuuluisivat lemmikin hankkineille vanhemmille. Lapsilla tulee olla aikaa keskittyä täysin kouluun, kavereihin, leikkimiseen ja harrastuksiin.
Lapsi ei yleensä ajattele tekojen tai laiminlyöntien seurauksia
Koska eläin on elävä olento, sen tarpeita ei voida koskaan sivuuttaa tai lykätä. Jos lapsi esimerkiksi harhautuu katsomaan TV-ohjelmaa tai leikkimään matkalla kotiin, eikä koira pääse tästä syystä ulos tekemään tarpeitaan, voi tästä seurata pahimmillaan vakavia terveyskomplikaatioita, vähimmillään tarpeiden tekoa sisätiloihin. Koiran ruokinnasta vastuussa oleva lapsi ei todennäköisesti osaa seurata esimerkiksi koiran syömistottumuksia, painonhallintaa tai mahdollisia allergisia reaktioita. Ongelmakäytöksen ehkäisy, luonteenmuutosten tarkkailu ja käytökseen puuttuminen koulutuksella ja positiivisella vahvistamisella on lapselle todennäköisesti mahdotonta.
Terveysongelmien lisäksi lapsen vastuu koirasta voi aiheuttaa reilusti erilaisia käytösongelmia, koska lapsi tuskin tajuaa esimerkiksi, että koiralle ei saa sen haukkuessa antaa nameja tai huomiota, tai että hihnassa vetämistä tai räksyttämistä tulee kouluttaa pois tietyin ennakoivin keinoin. Lapsille on usein hankalaa hahmottaa omien tekojen ja laiminlyöntien seurauksia, koska lapset elävät hetkessä ja tekevät asioita, jotka juuri nyt tuntuvat kivoilta ja helpoilta. Valitettavasti perheen koiralle tämä ei aina ole parhaaksi.
Lue Hankikoira-sivuston artikkelista lisää: Koira ja lapsi
Mitä tehtäviä lapselle voi siis antaa lemmikin suhteen?
En ole sitä mieltä, etteikö lapsella voisi olla lainkaan vastuuta perheen koiran hoidosta. Näkemykseni on kuitenkin se, ettei vanhempien tulisi olla lapsistaan riippuvaisia koiran hoitamisessa.
Lemmikin hoitaminen on erinomainen keino harjoitella lapsen kanssa vastuun ottamista. Kun lapsi kokee saaneensa tärkeän tehtävän, se kehittää lasta monin eri tavoin. Lapselle voi hyvin antaa tehtäväksi koiran ruokkimisen vanhempien antamilla ohjeilla aamuin ja illoin vaikkapa ennen koulua ja ennen nukkumaanmenoa. Lapsi todennäköisesti haluaa myös leikkiä koiran kanssa, mikä tekee hyvää molemmille. Vanhemman valvonnan alla lapsi voi harjoitella lähes mitä tahansa tehtäviä.
Lenkityksen suhteen monet perheet joutuvat turvautumaan siihen, että esimerkiksi perheen vanhin lapsi vie koiran koulusta päästyään. Minulla on tästä järjestelystä eriäviä mielipiteitä. Luin joskus sosiaalisesta mediasta päivityksen siitä, miten perheen koira oli alkanut tehdä tarpeitaan päivittäin sisälle, vaikka oli jo sisäsiistiksi koulutettu. Tätä ihmeteltiin kouluttajalla ja eläinlääkärillä, kunnes selvisi, että perheen lapsi, jonka vastuulla oli koiran lenkitys koulun jälkeen, oli jättänyt tämän tekemättä ja valehdellut asiasta vanhemmilleen. Tämä nosti minulla kyyneleet silmiin koira-paran puolesta!
Mikäli lapsi on huomattavasti vanhempi, aidosti vastuullinen ja lenkittää koiraa mielellään, on tämä järjestely varmasti toimiva, kunhan hihnakäytöksen koulutus ja yhteisesti sovitut säännöt esim. vastaantulevien moikkailusta ovat hallinnassa. Koiran koon ja reaktiivisuuden tason ei myöskään tule ylittää sitä, mitä lapsi pystyy hallitsemaan. Mikäli lapsella on taipumusta esimerkiksi unohteluun, eivät vanhemmat voi antaa olennaista lenkitysvastuuta lapselle, vaan tehtävään on palkattava esimerkiksi aikuinen lenkittäjä.
Vanhempien kannattaa aina ennen koiran hankintaa harkita, voidaanko koirasta huolehtia ja riittääkö aika koko koiran loppuelämän ajan myös ilman lasten olennaista osallistumista hoitotehtäviin. Koira on lähes lapsen tasoinen, usein vaativa hoidettava, ja toimivan arjen keskellä ihana ja tärkeä perheenjäsen. ❤️
Tutustu seuraavaksi: Meille tulee villakoiran pentu!
Kerro omat näkemyksesi kommenteissa!
