Artikkelit - Villakoiran hankkiminen ja pentuaika

Kattava selviytymisopas koirasi murrosikään!

Koiran murrosikä tulee pennun kanssa vastaan yllättävän nopeasti. Meillä villakoira Theo alkoi nostaa koipea ja kiinnostua narttukoirien hajuista ja 5-kuukautisena, ja puolen vuoden jälkeen arki oli täysin erilaista pentuaikaan verrattuna. Kirjoitin viime vuonna artikkelin ”Koiran murrosikä yllätti – kokemuksia villakoira Theon kanssa”, jossa kerroin lyhyesti murrosiän tuomista muutoksista ja kerroin vinkkejämme ikävaiheesta selviytymiseen. Koin murrosiän kuitenkin olevan sen verran merkityksellinen ja usein myös hankala vaihe koiran kehityksessä, että halusin luoda muiden tueksi kattavan selviytymisoppaan koiran murrosikään! Tutustu oppaaseen tarkemmin tästä linkistä.

Villakoiran yksilöllinen murrosikävaihe

Murrosiän tullessa vastaan olin usein erittäin väsynyt ja hämilläni kaikista muutoksista, joita pennun kanssa kohtasimme. Etsin tietoa verkosta ja keskustelupalstoilta, mutta etenkään villakoiralle suunnattuja kattavia ohjeita ja tietoa oli hankalaa löytää. Villakoirat kuitenkin eroavat suuresti esimerkiksi monista työkoiraroduista, tai vähemmän älykkäistä seurakoiraroduista.

Teini-ikäisen villakoiran kanssa kohtasimme esimerkiksi yli-innokkuutta ja ylitsepursuavaa energisyyttä, joka johti siihen että koira usein väsyi nukahtaen lähes pystyyn. Reaktiivisuus kasvoi, sosiaalistaminen vaikeutui, emmekä juuri pystyneet käymään leikkitreffeillä tai koirapuistoissa normaalisti. Koulutuksen kanssa kohtasimme molemmat turhautumista, ja yksi vaikeimmista asioista käsitellä oli se, kestäisikö tämä vaihe ikuisesti. Odotin aikuistumisen merkkejä epätoivoisena.

Kokemusten, harjoittelun ja virheiden kautta kohti tasapainoista aikuista koiraa

Tein villakoira Theon kanssa paljon asioita oikein, mutta tein myös virheitä. Pysytyimme totutuissa rutiineissa erittäin tarkasti, mikä toi ennustettavuutta ja tasapainoa koiran elämään. Toisaalta koimme myös paljon epäonnistumisia koulutuksen kanssa, ja Theon hankalan käytöksen myötä sosiaalistaminen jäi vähemmälle, kun tuntui ettei koiran kanssa halua lähteä mihinkään kun huomion tuli olla koirassa 24/7.

Teimme tarvittavia muutoksia, kokeilimme erilaisia asioita, ja lopulta tietyn ajan kuluessa Theosta kasvoi tasapainoinen, aikuinen villakoira, jonka kanssa on helppo kulkea missä tahansa, nauttia ulkoilusta ja jakaa rauhallista arkea.

Mikäli olet joskus pohtinut seuraavia asioita, on uusi Selviytymisopas sopiva hankinta sinulle:

  • Milloin murrosikä alkaa ja miten kauan se kestää?
  • Ovatko koirani luonteen muutokset murrosiässä normaaleja?
  • Millaisia fyysisiä muutoksia pentuni tulee käymään läpi?
  • Mitä biologisia syitä murrosiän muutoksille on koiran kehossa ja mielessä?
  • Miten tulevaan murrosikään voi varautua pennun kanssa?

Selviytymisopas murrosikään, 16 sivua tietoa, kokemuksia ja hyödyllistä materiaalia vain 7,90 €! Saat lisäksi täytettävän rutiinilomakkeen oman teinikoiran arjen helpottamiseen, sekä murrosikäisen koiran koulutus-checklistin! ❤️


Huomioithan:

Blogin kirjoittaja on tavallinen koiranomistaja, joka haluaa jakaa omia kokemuksiaan, arkielämänsä ilonaiheita ja haasteita, sekä käytännön vinkkejä villakoiran kanssa elämiseen.

Kirjoittaja ei ole koirankasvattaja, eikä eläinlääketieteen tai koirankoulutuksen asiantuntija. Muistathan aina kääntyä ammattilaisten puoleen, mikäli koirasi kohtaa terveys- tai käyttäytymisongelmia. <3

Jätä kommentti!