Eroahdistus on koiran käytökseen liittyvä ongelma, joka on nykyisin valitettavan yleistä. Eroahdistus ilmenee esimerkiksi vinkumisena, haukkumisena, ulvomisena, tarpeiden tekemisenä sisälle tai tavaroiden tuhoamisena, kun omistaja on poissa kotoa. Toisilla koirilla ongelma on lievä, kun taas toisilla niin vakava, että omistajat joutuvat muotoilemaan koko oman arkensa koiran ehdoilla, tai jopa luopumaan koirasta kokonaan. Monissa lähteissä ja keskustelupalstoilla on todettu, että villakoirat ovat taipuvaisia eroahdistukseen ja siihen liittyvään ongelmakäytökseen. Käsitellään aihetta tarkemmin tässä postauksessa.
Lue lisää: Villakoirille tyypillinen ongelmakäytös?

Eroahdistukseen liittyvät ongelmat
Eroahdistus aiheuttaa koiralle huomattavaa stressiä, ja pitkittynyt stressi voi itsessään aiheuttaa monenlaisia terveys- ja käytösongelmia. Tietysti koiran ongelmakäytös aiheuttaa stressiä myös omistajalle. Monet koiranpentua hankkivat pitävät nykyisin yhtenä tärkeimpänä tavoitteenaan eroahdistuksen välttämisen, ja yksinoloharjoitteluun panostaminen aloitetaan nopeasti.
Voi olla, että pandemia-ajan ”koirabuumin” myötä eroahdistus on noussut olennaiseksi keskustelunaiheeksi koiranomistajien keskuudessa. Monet tänä aikana hankitut pennut nimittäin kärsivät erilaisista käytösongelmista, kuten eroahdistuksesta. Eroahdistusta pääsi helposti kehittymään, kun ihmiset olivat jatkuvasti yhdessä kotona koiran kanssa, eikä yksinoloharjoitteluun välttämättä tajuttu kiinnittää huomiota.
Eroahdistuneen koiran omistajat alkavat helposti stressata kotoa lähtemistä, jolloin ihmisten oma elämä ja sosiaalinen piiri voi huomaamatta kaventua. Kun kotona ollaan enemmän eikä koiraa uskalleta jättää yksin, voi tämä osaltaan pahentaa ongelmaa. Jos/kun koira taas jätetään kotiin yksin, se voi haukkumisellaan tai tuhoamisellaan aiheuttaa huomattavaa naapurityytymättömyyttä sekä taloudellistakin vahinkoa.
Eroahdistus on siis äärimmäisen tärkeää ennaltaehkäistä tai kouluttaa tehokkaasti kuntoon.

Villakoiran piirteet voivat altistaa eroahdistukselle
Villakoirat ovat erittäin seurallisia, aktiivisia, ystävällisiä, perheeseensä kiintyviä ja viisaita koiria. Yksilöllisiä eroja on, mutta itse en kuvailisi villakoiria esimerkiksi kovin itsenäisiksi, välinpitämättömiksi tai yksinään toimeen tuleviksi. 😅
Koska villakoirat ovat niin seurallisia ja kiintyviä, on itsenäistymiseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämä piirre ei nimittäin muovaudu koiralle itsestään. Villakoira seuraisi omistajaansa mielellään vaikka vessaan, joten jos omistaja tämän sallii, villakoira voi alkaa stressata jos se ei aina pääsekään mukaan. Jos koira saisi valita, se olisi todennäköisesti aina kiinni omistajassaan, esimerkiksi sylissä (toki yksilöstä riippuen).
Koska villakoira on niin aktiivinen, se kaipaa säännöllistä tekemistä, leikkiä, lenkitystä ja aktivointia. Jos se ei saa näitä omistajalta, se alkaa kehittää itselleen tekemistä, johon käyttää aivokapasiteettiaan. Turheutuneella ja ylienergisellä koiralla on reilusti energiaa stressata omistajan poislähtöä ja esimerkiksi pureskella tavaroita. Pitkä lenkki ja leikkihetki alustavat yksinoloa hyvin. Lisäksi, mitä fiksumpi koira on, sitä helpommin se kehittää itselleen myös huonoja tapoja. Koska villakoira on erittäin fiksu rotu, ovat monet käytösongelmat yleisempiä, kuin vähemmän viisailla koiraroduilla.
Villakoira Theolla ei ole koskaan ollut ongelmaksi ulottuvaa eroahdistusta, mutta se on silti useimmiten vähän ”apaattinen” jäädessää yksin kotiin (tämän olen nähnyt kameralla, jonka hankkimista suosittelen). Se, että koira on vähän harmissaan ihmisen lähdöstä, on ihan normaalia, joten on tärkeää tiedostaa, missä menee todellisen ongelmakäytöksen raja.
Miten ehkäistä eroahdistusta villakoiran pennun kanssa?
Eroahdistusta voi ehkäistä tekemällä yksinolosta normaalin ja säännöllisen osan pennun arkea heti alusta alkaen – yksinolo ei ole mikään huono asia, joka tapahtuu ensimmäisen kerran vasta kun omistaja palaa töihin. Yksinolo on ihmisen päivittäisiä kauppareissuja, roskien viemistä, toisessa huoneessa oleskelua ja omissa harrastuksissa ja muissa menoissa käymistä, vaikka kotona olisikin koiranpentu.
Kodin turvallisuus tulee varmistaa esimerkiksi pentuaitauksella tai omalla huoneella, pentu kannattaa väsyttää kunnolla, ja yksin jäämisen tulee tapahtua neutraalisti, ei esimerkiksi hädissään tervehtien ja suurieleisesti hyvästellen.
Lue lisää yksinoloharjoittelusta: Pentu yksin kotona – Vinkit onnistuneeseen yksinoloharjoitteluun, ja tutustu tarkemmin myös Pentuoppaaseen!
Huomioithan:
Blogin kirjoittaja on tavallinen koiranomistaja, joka haluaa jakaa omia kokemuksiaan, arkielämänsä ilonaiheita ja haasteita, sekä käytännön vinkkejä villakoiran kanssa elämiseen.
Kirjoittaja ei ole koirankasvattaja, eikä eläinlääketieteen tai koirankoulutuksen asiantuntija. Muistathan aina kääntyä ammattilaisten puoleen, mikäli koirasi kohtaa terveys- tai käyttäytymisongelmia. <3